TR-indeksi nousee helpommin kuin työmaan turvallisuus

TR-mittaus työmaalla – suojakypärä, työhanskat ja tarkastuslomake keskeneräisen rakennuksen edustalla.

TR-mittaus kuuluu työnjohtajan viikkoon. Kierrät kohteen, kirjaat havainnot ja saat kierroksesta TR-indeksin, jonka lähetät tilaajalle. Digitaalinen TR-mittaus helpottaa kierroksen tekemistä ja tulosten seuraamista.  Monella työmaalla se on ainoa turvallisuusluku, jota kukaan seuraa, ja se nousee vuosi vuodelta. Kolmatta viikkoa putkeen merkitset silti saman kaiteen puuttuvaksi samasta telineestä.

Työnjohdolle tästä seuraa ongelma. Kun indeksi nousee väärästä syystä, menetät samalla sen tiedon, jota tarvitset seuraavan viikon suunnitteluun.

Prosentti nousee, kun kierros vakiintuu

Ensin hioutuu reitti: kiireisenä kuljet valikoitua reittiä, yleensä siistien alueiden läpi. Hankalimmat nurkat jäävät vähemmälle, koska niissä kierros hidastuu.

Havaintojen määrä vaikuttaa yhtä lailla. Kun mittaus alkaa sujua, kirjaat kerralla enemmän kohtia, ja suurin osa lisäyksistä on kunnossa olevia. Viisikymmentä havaintoa ja kaksi puutetta antaa 96 prosenttia. Sata havaintoa ja samat kaksi puutetta antaa 98. Mittaat kaksi kertaa tarkemmin ja saat paremman tuloksen samasta työmaasta.

Molemmat muutokset vievät samaan suuntaan, koska prosentista on tullut tavoite. Tilaaja saa sen joka viikko, ja monella työmaalla se vaikuttaa tulospalkkioon. Lopulta teet mittauksen, joka kuvaa kierrostasi tarkemmin kuin työmaata.

Ei kunnossa -havainto tarvitsee nimen ja päivän

TR-mittarilla hoidat samalla viikoittaisen kunnossapitotarkastuksen, ja siitä pidetään pöytäkirjaa. Siihen merkitään mukana olleet, tarkastetut kohteet ja huomautukset. Prosenttilukua ei vaadita missään kohtaa, eli sitä osaa kierroksesta, jonka johto katsoo, ei pidetä kaikkein tärkeimpänä.

Merkinnästä ”telineen kaide puuttuu” ei ole kenellekään hyötyä, jos työmaalla on kolmetoista telinettä. Korjaaja soittaa ja kysyy mikä niistä, tai käy katsomassa väärän.

Korjaukseen johtava havainto alkaa siitä, että kirjaat paikan tarkasti ja otat kuvan. Sen jälkeen tarvitaan kaksi päätöstä: kuka korjaa ja mihin päivään mennessä. Ilman määräaikaa merkitset saman puutteen uudelleen viikon kuluttua.

Infomaatin TR-lomakkeella napautat jokaisen kohdan oikein tai väärin ja liität väärin-merkintään kuvan ja huomautuksen siinä paikassa, jossa seisot. Näin mobiilisti tehty TR-mittaus vähentää jälkikirjaamista ja pitää havainnot tarkkoina. Toistuvat muotoilut poimit lausevarastosta.

Vastuun ja määräajan kirjaat virhe- ja puutelistalle, jonka jokaisella rivillä on sijainti, vastuutaho ja kuittauskenttä. Listan jaat korjaajalle ilman että hän luo tunnuksia, ja jälkitarkastuksessa hyväksyt tai hylkäät rivin yhdellä painalluksella. Hylkäämäsi rivi jää auki, joten ennen seuraavaa kierrosta tiedät, mikä on yhä kesken.

Sama reitti tekee luvusta vertailukelpoisen

Kierroksen reitti kannattaa valita kerran ja pitää siitä kiinni. Valinta tehdään silloin kun kalenterissa on aikaa, ja se kattaa myös ne nurkat, joita kiireessä oikoo. Sama koskee tapaa laskea havainnot ja tulkita rajatapauksia. Jos annat kierroksen jollekulle toiselle, nämä pitää käydä huolella läpi.

Vasta silloin numeroita kannattaa vertailla keskenään. TR-taso päivittyy näytölle jo kierroksen aikana, joten tiedät lopputuloksen ennen kuin poistut kohteesta. Valmiiseen raporttiin saat mukaan graafin aiemmista mittauksista, ja tilastosivuilta seuraat kehitystä viikko- tai kuukausitasolla joko yhdessä projektissa tai kaikissa yhtä aikaa.

Yhden viikon pudotus selittyy usein säällä tai käynnissä olevalla työvaiheella. Kymmenestä mittauksesta näet, mikä puutelaji toistuu ja onko turvallisuustaso paranemassa vai heikkenemässä.

Kierroksella näet enemmän kuin turvallisuuden

Työmaalla on harvoja rutiineja, jotka pakottavat kulkemaan koko kohteen läpi kerran viikossa kiinteän listan kanssa. Matkalla näet asioita, joita listalla ei lue. Tavaratoimitus on purettu rakennuksen väärään päähän. Kolmannessa kerroksessa ei ole ketään, vaikka aikataulun mukaan siellä pitäisi olla kaksi miestä väliseinätöissä.

Indeksiin nämä eivät vaikuta. Viikon aikana saat ne silti vain tällä kierroksella, koska muuten kuulet työmaan tilanteesta toisen käden kautta: palaverissa, puhelimessa tai aikatauluraportista. Turvallisuusmittaus on se puoli tuntia, jonka aikana katsot kohdetta omin silmin.

Kokeile Infomaattia 21 päivän ajan ja katso, miltä kierros näyttää puhelimella.

Haluatko tehdä TR-mittaukset suoraan työmaalla, seurata turvallisuustason kehitystä ja pitää korjattavat havainnot järjestyksessä? Kokeile Infomaattia veloituksetta 21 päivän ajan tai pyydä esittely.

Soita tai nakkaa meili, niin me autamme